Bella Tablen lohipastraminapit
Bella Table
Herkullinen pieni suupala juhannusjuhlaan. Saaristolaisnapin päällä on vihreällä dukkahilla maustettu lohipastrami ja rapeaa pikkelifenkolia.
Helppo
5 h 45 min
10 annosta
Ainekset
Pikkelöity fenkoli
1 kpl fenkolia
1.5 dl vettä
1 dl sokeria
½ dl etikkaa
½ dl dukkah-mausteseosta
Lohi-pastrami
300 g lohifileetä
1.5 tl suolaa
1 tl sokeria
Lisäksi
10 kpl saaristolaisnappeja
80 g voita
Ohjeet
- Valmista pikkelöintiliemi fenkolille. Lisää vesi ja sokeri kasariin ja kiehauta kunnes sokeri on sulanut. Lisää etikka ja anna jäähtyä hetki.
- Pese ja halkaise fenkoli. Viipaloi fenkoli ohuesti mandoliinin, veitsen tai juustohöylän avulla. Lisää jäähtyneeseen pikkelöintiliemeen ja anna maustua vähintään muutaman tunnin ajan viileässä.
- Taputtele lohi kuivaksi. Sekoita suola ja sokeri keskenään ja hiero seos lohen pintaan. Peitä ja anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.
- Jauha vihreä dukkah mausteseosta hienommaksi morttelissa, maustemyllyssä tai prosessorissa. Kaada mausteseos laakealle lautaselle.
- Ota lohi kylmästä ja taputtele talouspaperilla pinta kuivaksi. Pyörittele lohi kauttaaltaan mausteseoksessa. Paista kuivalla kuumalla paistinpannulla n. 30 sekuntia per puoli niin että pintaan tulee hieman väriä. Varo kuitenkin ettei mausteseos pala. Anna jäähtyä.
- Kääri lohi tiiviisti muovikelmuun tangoksi ja laita jääkaappiin vähintään 3 tunniksi tai yön yli. Viipaloi tanko muovin kanssa 2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Näin viipaleet pysyvät ehjinä. Poista muovikelmut.
- Paahda saaristolaisleipänapit leivänpaahtimessa rapeaksi. Levitä päälle voita. Nosta päälle lohipastrami ja muutama pikkelöity fenkoliviipale. Tarjoa heti.
Vinkit
- Voit laittaa valmiit lohipastrami-tangot myös pakkaseen ja viipaloida kohmeisena tarjolle.
Muita reseptejä


