Pikamunkit

Pikamunkit

Jaana Tolonen

Pikamunkit kohotetaan hiivan sijaan leivinjauheella, jolloin taikina valmistuu vikkelästi. Sitruunalla maustetut munkit ovat parhaimmillaan tuoreina.

Keskivaikea

30 min

1 annosta

Ainekset

Taikina

2 kpl kananmunia

1 kpl keskikokoista sitruunaa

½ dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

½ tl suolaa

2 tl kardemummaa

2.5 dl kevytmaitoa

50 g voita

5 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

Lisäksi

1 l öljyä

3 dl sokeria

Ohjeet

  • Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Raasta sitruunan kuori ja lisää se, sokerit, suola, kardemumma ja maito munien joukkoon.
  • Sulata voi ja lisää taikinaan.
  • Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhot taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
  • Kuumenna öljy 180 asteiseksi teräskattilassa tai valurautapadassa. Nosta kahdella lusikalla taikinanokareita kuumaan öljyyn. Paista munkkeja 2–3 minuuttia molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Nosta valmiit munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle.
  • Pyörittele lämpimät munkit sokerissa.

Vinkit

  • Yhdestä annoksesta munkkitaikinaa saat noin 13 munkkia.
  • Tuunaa pikamunkit entistä herkullisemmiksi pursottamalla valmiiden munkkien sisälle hilloa.
  • Jos sinulla ei ole lämpömittaria, testaa öljyn kuumuus pienellä taikinanokareella tai vaalealla leivällä. Kun taikinanokare tai leipäpala nousee poreillen öljyn pinnalle ja alkaa saada väriä, öljy on tarpeeksi kuumaa.

Muita reseptejä