
Helppo kinkkupiirakka
Kati Pohja
Tee maukas ja värikäs kinkkupiirakka helposti valmiista pakastepohjasta. Herkuttele iltapalana tai kevyenä lounaana salaatin kanssa.
Helppo
1 h 35 min
1 annosta
Ainekset
Piirakkapohja
380 g piirakkataikinaa
Täyte
½ kpl purjosipulia
1 kpl valkosipulinkynsiä
2 rkl öljyä
1 kpl suippopaprikaa
250 g kinkkusuikaleita
2.5 dl juustokermaa
2 kpl kananmunia
75 g juustoraastetta
20 g ruohosipulia
½ tl rouhittua mustapippuria
¼ tl suolaa
Lisäksi
150 g salaattisekoitusta
2 tl ekstra-neitsytoliiviöljyä
Ohjeet
- Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Painele sulanut taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin 15 minuutiksi. Esipaista pohjaa 200 asteessa uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
- Halkaise ja huuhtele purjo. Leikkaa puolikkaat suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuleita hetki sekoitellen.
- Levitä kinkkusuikaleet ja sipulit esipaistetulle piirakkapohjalle. Sekoita kerma, munat, juustoraaste, hienonnettu ruohosipuli ja mausteet keskenään. Kaada seos vuokaan ja heiluttele vuokaa, jotta täyte asettuu tasaisesti.
- Huuhdo paprika ja leikkaa renkaiksi. Jaa paprikarenkaat piirakan päälle. Paista piirakkaa noin 30 minuuttia, tai kunnes täyte on hyytynyt ja saanut väriä. Tarjoa piirakan kanssa oliiviöljyllä maustettua salaattia.
Vinkit
- Tee piirakka noin 27 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Yhdestä piirakasta riittää 10–12 hengelle.





