Kääretorttu

Kääretorttu

Kati Pohja

Kääretorttu on helppo ja nopea leivonnainen, jonka valmistamiseen tarvitset vain muutaman raaka-aineen. Mehevä kääretorttu on kahvipöydän suosikki!

Helppo

35 min

1 annosta

Ainekset

Pohja

4 kpl kananmunia

1.5 dl sokeria

1.5 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte

2 dl vispikermaa

250 g maitorahkaa

½ dl sokeria

3.5 dl vadelmahilloa

Lisäksi

½ dl sokeria

Ohjeet

  • Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  • Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Sekoita perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhot muna-sokerivaahtoon ja kääntele taikina tasaiseksi.
  • Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunissa 10–12 minuuttia.
  • Ripottele 0,5 dl sokeria puhtaan leivinpaperin päälle. Kumoa kypsä torttupohja sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota paistopaperi, mutta jätä se pohjan päälle jäähtymisen ajaksi.
  • Pohjan jäähtyessä vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka ja sokeri. Vatkaa vielä hetki.
  • Levitä vadelmahillo jäähtyneelle pohjalle. Levitä hillon päälle kermarahka. Kääri pohja leveämmän sivun suuntaisesti napaksi rullaksi leivinpaperin avulla. Jätä sauma alapuolelle ja leivinpaperi tortun suojaksi. Siirrä jääkaappiin tekeytymään tunniksi.

Vinkit

  • Kääretortusta tulee noin 12 palaa.