
Linssicurry ja kala
Kati Pohja
Herkullinen ja hieman erilainen kalaruoka syntyy, kun yhdistät mehevät kuhafileet mausteiseen linssicurryyn. Koko ruoka syntyy kätevästi yhdessä uunivuoassa.
Helppo
1 h 10 min
4 annosta
Ainekset
Linssicurry ja kala
2 kpl sipulia
2 kpl valkosipulinkynsiä
1 tl Jauhettua inkivääriä
1 tl currya
½ tl garam masalaa
2 tl öljyä
2 dl punaisia linssejä
390 g tomaattimurskaa
2.5 dl vettä
165 ml kookoskermaa
420 g Kuhafileetä
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
1 rkl sitruunan mehua
Lisäksi
15 g persiljaa
180 g ranskankermaa
Ohjeet
- Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Kuori ja hienonna sipulit. Laita sipulit uunivuokaan. Sekoita joukkoon öljy ja mausteet. Paista uunissa 10 minuuttia.
- Huuhtele linssit runsaalla vedellä. Ota vuoka uunista ja kaada siihen linssit, tomaattimurska, vesi ja kookoskerma. Sekoita. Nosta uuniin vielä 30 minuutiksi. Sekoita kerran paiston aikana.
- Laita kuhafileet leikkuulaudalle. Tunnustele fileen etupäästä sormella missä pystyruotorivi kulkee. Leikkaa ruotorivi pois niin, että teet veitsellä viillot sen molemmin puolin. Poista ruotorivi, jolloin fileeseen jää halkio. Paloittele fileet tarvittaessa pienemmiksi ja mausta suolalla, pippurilla ja sitruunanmehulla.
- Nosta vuoka uunista. Asettele kalat vuokaan linssiseoksen päälle ja jatka kypsentämistä vielä noin 15 minuuttia.
- Hienonna persilja ja viimeistele vuoka sillä. Tarjoa ranskankerman kanssa.
Vinkit
- Voit käyttää kuhan sijaan myös muita kaloja, esimerkiksi nieriää tai siikaa.

