
Mehevät mokkapalat
Kati Pohja
Mehevissä mokkapaloissa on paksu pohja ja reilusti kuorrutetta. Nämä mokkapalat sopivat niin synttäreille kuin myyjäisiinkin.
Helppo
1 h
1 annosta
Ainekset
Pohja
275 g voita
5 kpl kananmunia
4 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
¾ dl tummaa kaakaojauhetta
4 tl leivinjauhetta
2.5 dl kevytmaitoa
Kuorrute
100 g voita
6 dl tomusokeria
¾ dl tummaa kaakaojauhetta
½ dl kylmää, vahvaa kahvia
Koristeluun
350 g suklaapastilleja
Ohjeet
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sulata voi mikrossa ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
- Nostele muna-sokerivaahtoon pienissä erissä vuorotellen jauhoja, jäähtynyttä voisulaa ja maitoa. Sekoita varovasti, jotta vaahto ei laske.
- Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.
- Kuorrutetta varten sulata ja jäähdytä voi. Siivilöi tomusokeri ja kaakaojauhe kulhoon. Rouhi koristeeksi tulevat karkit.
- Sekoita tomusokeriseokseen vuorotellen jäähtynyttä voisulaa ja kahvia. Sekoita tasaiseksi. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele karkit kuorrutteen päälle.
- Anna kuorrutteen jähmettyä noin tunti ennen kuin leikkaat levyn neliöiksi. Pellillisestä meheviä mokkapaloja tulee noin 24 palaa.
Vinkit
- Yhdestä annoksesta taikinaa tulee uunipellillinen mokkapaloja.
- Voit koristella mokkapalat myös nonparelleilla tai strösseleillä.
- Gluteenittomat mokkapalat saat korvaamalla vehnäjauhot vaalealla gluteenittomalla jauhoseoksella.

