
Perunapizza
Kati Pohja
Pizza vaalealla kastikkeella ja perunalla on hienostunut ja herkullinen yhdistelmä. Rosmariini, mustapippuri ja oliiviöljy kruunaavat makunautinnon.
Keskivaikea
1 h 30 min
4 annosta
Ainekset
Pohja
25 g hiivaa
3 dl vettä
¾ tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
7.5 dl pizzajauhoja
Täyte
700 g kiinteitä perunoita
200 g ranskankermaa
2 dl mozzarellaraastetta
¼ tl suolaa
2 tl oliiviöljyä
¼ tl rouhittua mustapippuria
1 varsi tuoretta rosmariinia
Ohjeet
- Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja oliiviöljy. Alusta joukkoon jauhoja vähän kerrallaan, kunnes taikina irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Et välttämättä tarvitse koko jauhomäärää. Vaivaa taikinaa jauhotetulla pöydällä noin 10 minuuttia. Nosta taikina kulhoon, peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi, eli noin 40 minuuttia.
- Pane uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
- Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa muutama minuutti. Jaa taikina neljään osaan. Kauli tai taputtele palat pizzapohjiksi leivinpaperien päälle.
- Pese perunat huolellisesti ja leikkaa hyvin ohuiksi viipaleiksi. Sekoita ranskankerman joukkoon juustoraaste ja suola.
- Levitä pizzapohjalle ranskankermaa ja päälle perunaviipaleita. Vedä pizzat leivinpaperien avulla uunipellille. Paista uunissa noin 8 minuuttia.
- Viimeistele pizzat oliiviöljyllä, mustapippurilla ja rosmariininlehdillä.
Vinkit
- Voit käyttää pizzaan myös tähteeksi jääneitä keitettyjä perunoita.
Muita reseptejä

