
Puolukkasemifreddo ja suolakinuskikastike
Kati Pohja
Semifreddo on italialainen jäädykettä muistuttava jälkiruoka. Tarjoa puolukkaisen herkun kanssa kahden raaka-aineen suolaista kinuskikastiketta.
Helppo
8 h
8 annosta
Ainekset
Semifreddo
200 g pakastepuolukoita
1 dl sokeria
2 kpl kananmunia
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Kinuskikastike
397 g Karamellisoitua kondensoitua maitoa
½ tl sormisuolaa
Lisäksi
50 g pakastepuolukoita
Ohjeet
- Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka kahdella leivinpaperisuikaleella niin, että suikaleet menevät vuoan pohjalla ristiin ja niiden liepeet ulottuvat reilusti vuoan reunojen ulkopuolelle.
- Sulata puolet puolukoista kevyesti mikroaaltouunissa sulatusteholla. Soseuta ja jäähdytä puolukat. Sekoita puolukoiden joukkoon puolet sokerista. Erottele munista valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin. Vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi. Kun vaahto alkaa muodostumaan, lisää loppu sokeri pienissä erissä samalla vatkaten.
- Vatkaa toisessa kulhossa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää keltuaiset ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on napakkaa. Lisää joukkoon puolukkasose ja puolet kokonaisista puolukoista. Säästää loput kokonaiset puolukat koristeluun. Kääntele joukkoon valkuaisvaahto hellästi nostellen.
- Kaada massa vuokaan, tasoita pinta ja nosta leivinpaperin liepeet seoksen päälle. Siirrä semifreddo pakastimeen jäätymään yön yli.
- Ennen tarjoamista sekoita karamellisoituun maitotiivisteeseen suolahiutaleet ja notkista kastike sekoittamalla. Kumoa semifreddo tarjoilulautaselle, poista vuoka ja leivinpaperit.
- Koristele semifreddo suolakinuskikastikkeella ja lopuilla puolukoilla. Tarjoa loppu kastike semifredon kanssa.
Vinkit
- Kahdeksan annoksen semifreddolle sopiva vuoka on tilavuudeltaan noin 1,5 litraa.
- Voit halutessasi lämmittää suolakinuskikastiketta varovasti mikroaaltouunissa ennen tarjoilua.
Muita reseptejä

