
Vegaaninen pizza
Kati Pohja
Kun haluat todellista herkkuruokaa, tällä reseptillä onnistut varmasti. Herkullisen ja vegaanisen pizzan täytteinä on tuoreita kasviksia.
Keskivaikea
1 h 30 min
4 annosta
Ainekset
Pohja
25 g hiivaa
3 dl vettä
¾ tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
7.5 dl pizzajauhoja
Täyte
520 g pizzakastiketta
300 g kesäkurpitsaa
2 kpl punasipulia
150 g vegaanista juustoraastetta
140 g mustia oliiveja
Ohjeet
- Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja oliiviöljy. Alusta joukkoon jauhoja vähän kerrallaan, kunnes taikina irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Et välttämättä tarvitse koko jauhomäärää. Vaivaa taikinaa jauhotetulla pöydällä noin 10 minuuttia. Nosta taikina kulhoon, peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi, noin 40 minuuttia.
- Pane uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Leikkaa täytteeksi tulevat kesäkurpitsa ja punasipulit ohuiksi viipaleiksi.
- Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa muutama minuutti. Jaa taikina neljään osaan. Kauli tai taputtele palat pizzapohjiksi leivinpaperien päälle.
- Levitä pohjille pizzakastiketta. Lisää päälle kesäkurpitsa- ja sipuliviipaleita sekä lopuksi juustoraastetta ja oliiveja.
- Vedä pizzat leivinpaperien avulla uunipelleille. Paista uunissa noin 8 minuuttia.
Muita reseptejä



