
Voileipäkakku
Kati Pohja
Kinkkuvoileipäkakku on juhlapöydän suolaisten tarjottavien suosikki. Helppo ja herkullinen täyte sekoitetaan kinkusta, paprikasta ja kurkkusalaatista.
Keskivaikea
12 h
1 annosta
Ainekset
Pohja
18 kpl isoja paahtoleipiä
Täyte
300 g palvikinkkukuutioita
1 kpl punaista paprikaa
10 g ruohosipulia
200 g ruohosipulituorejuustoa
2.5 dl sinappikurkkusalaattia
1 tl provencen yrttiseosta
½ tl rouhittua mustapippuria
Kostutus
2 dl vettä
1 kpl lihaliemikuutioita
Kuorrutus
2 dl vispikermaa
400 g ruohosipulituorejuustoa
Koristelu
100 g palvikinkkukuutioita
2 kpl suippopaprikaa
25 g rucolaa
10 g ruohosipulia
Lisäksi
1 kpl tuorekelmua
Ohjeet
- Valmista ensin täyte. Hienonna kinkkukuutioita hiukan pienemmäksi, jos kuutiot ovat isoja. Pese ja kuutioi paprika pieniksi paloiksi. Hienonna ruohosipuli.
- Notkista tuorejuusto kulhossa ja lisää joukkoon kinkkukuutiot, paprika, sinappikurkkusalaatti ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.
- Kiehauta kostutuksen vesi ja liuota siihen liemikuutio. Vuoraa noin 20 × 30 cm kokoinen vuoka tuorekelmulla niin, että kelmun reunat tulevat reilusti vuoan ulkopuolelle.
- Levitä kelmun päälle vuokaan 6 paahtoleipäviipaletta vierekkäin kahteen riviin. Kostuta paloja kevyesti lihaliemellä. Jaa puolet täytteestä pohjan päälle ja tasoita pinta. Levitä päälle toiset 6 leipäpalaa, kostuta ja jaa päälle loppu täyte. Laita päällimmäiseksi loput leivät ja kostuta ne. Peitä kakku kelmun reunoilla ja pane päälle leikkuulauta ja sen päälle kevyt paino. Nosta kakku jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi tunniksi tai mielellään yön yli.
- Avaa kelmu ja laita tarjoiluastia ylösalaisin kakun päälle. Käännä kakku ylösalaisin pitämällä toinen käsi vuoan alla ja toinen tarjoiluastian päällä. Näin kakku kääntyy siististi suoraan tarjoiluastialle. Poista kelmut kakun ympäriltä.
- Valmista kuorrutus. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vatkauksen loppuvaiheessa tuorejuusto. Vatkaa vielä hetki. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille.
- Koristele kakku kuutioidulla kinkulla, suippopaprikarenkailla ja -paloilla, rucolalla ja hienonnetulla ruohosipulilla.
Vinkit
- Yhdestä annoksesta saat noin 16 palaa kakkua. Kakku säilyy jääkaapissa peitettynä 2–3 päivää.
- Kakku voi tekeytyä jääkaapissa parikin päivää. Kuorruta ja koristele se kuitenkin vasta tarjoilupäivänä.
- Pujota kakun reunojen ja tarjoiluastian väliin leivinpaperisuikaleet ennen kuorruttamista. Kuorruta kakku ja poista suikaleet. Näin tarjoiluastia pysyy siistinä kuorrutuksen ajan.
Muita reseptejä

