Paistettu lohi ja basilikapasta

Paistettu lohi ja basilikapasta

Oda

Pannulla paistettu lohi on paitsi herkullista, myös nopeasti valmistuvaa ruokaa. Lohen kanssa maistuu tuoreella basilikalla maustettu kermainen pasta.

Helppo

20 min

4 annosta

Ainekset

Pannulohi

400 g lohifileetä

1 tl suolaa

½ tl rouhittua mustapippuria

1 tl korianterin siemeniä

2 rkl öljyä

Pasta

400 g tagliatelle pastaa

1 dl pastan keitinvettä

1 dl ranskankermaa

¼ tl suolaa

¼ tl rouhittua mustapippuria

10 g basilikaa

40 g parmesaania

Ohjeet

  • Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kun pasta on kypsää, ota keitinvettä sivuun ja valuta pasta.
  • Pastan kiehuessa murskaa korianterin siemenet huhmaressa tai käyttämällä apuna pienen kattilan pohjaa. Leikkaa lohifilee neljään osaan. Mausta palat suolalla, pippurilla ja murskatulla korianterilla. Kuumenna öljy pannussa. Paista lohipaloja keskilämmöllä nahkapuoli alaspäin muutaman minuutin ajan, käännä ja paista myös toiselta puolelta, kunnes lohi on kypsää.
  • Sekoita ranskankerma ja pastan keitinvesi sileäksi kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kastike ja basilika keitetyn pastan joukkoon. Raasta pastan pinnalle parmesaania. Tarjoa lohen kanssa.